Tiivistäminen on taitolaji.

Mistä minä tulen?

Olen miettinyt, miten minusta tuli kirjoittaja. Somer- ja Myllärniemi-suvut ovat harjoittaneet lääkärin ammattia ja isoisoisäni oli tanskalaistaustainen apteekkari. Olen kyllä aina lukenut ja sivistänyt itseäni. Kulttuurin opiskelu oli oleellinen osa Helsingin ranskalaissuomalaisen koulun opetussuunnitelmaa, mutta kirjoittaminen ei ehkä niinkään. Haaveilevana kääntäjänä ja aloittelevana munkkiniemeläisfilosofina innostuin luovasta kirjoittamisesta vasta vaihto-oppilasvuoteni aikana Coloradossa: modernia kirjallisuutta opettaneella hippimiehellä oli suuri vaikutus. Kotiin palattuani ammatinvalintaa vauhditti työskentely Ruokalähetystö-ohjelmassa maikkarilla. Ehkä yleisöpalautteenkin vuoksi hankin lisää ymmärrystä mediassa esiintymisestä. Parin vuoden opistotutkinnoilla pääsi työskentelemään paikallislehteen: jouduin lisäksi tekemään ihan kaikkea juttujen kuvaamiseen ja lehden taittamiseen asti. Toimittajan oppikouluksi se oli hyvä, sillä tahti oli kova, ja monta tabloid-lehteä syntyi viikossa. Olin yksin toimituksessa.

Toimittajan työ on todella mielenkiintoista ja harjoitan ammattia edelleen. Päätös hankkia BBA-tutkinto kypsyi laman ravistellessa taloutta. Sitä toki nopeutti kirjapainon konkurssi. Oli hyvä opiskella tiedottajan työtä, kun lehdet pursusivat talousuutisia. Valmistuin 1996, jolloin hain ja pääsin Stockmannin konserniviestintään töihin.

Olin ollut Stockalla koko opiskeluajan: tunsin talon hyvin myymälän puolelta. Työ viestinnässä oli henkilöstölehden tekoa. Osallistuin myös pörssitiedotteiden ja vuosikertomusten kirjoittamiseen. Muistan, etten nukkunut kovin hyvin. Opittavaa oli paljon ja tilanteet yritysjohdossa jännittivät. Kriisiviestinnän osalta pääsimme tositoimiin: milloin turkisaktivistit olivat barrikaadeilla, milloin käsiraudoissa takkiosaston tangoissa. Myöhemmin loin asiakkaiden kanssa kestävän kehityksen mittareita — maailma oli valmis muutoksiin.

Luonteva seuraava askel löytyi PwC:ltä. Urani tilintarkastajien ja konsulttien puolestapuhujana vauhditti urani päälliköksi asti. Pääsin mukaan globaaliin viestintäverkostoon. Budjetointi ja varsinkin esimiestyö on aina hyvin opettavaista.

Elämässä tulee ikimuistoisia hetkiä aika harvoin. Yksi niistä oli se päivä, jolloin tapasin tulevan aviomieheni. Elämä ei totta vie kohtele tasa-arvoisesti: saan olla tässä kirjoittamassa tarinaani, mutta mieheni sairastui akuuttiin leukemiaan. Hän eli arvokkaita vuosia edistyksellisten hoitokokeilujen ansiosta. Elämä on rajallista. Hän nukkui pois.

Surun päivät jatkuivat pitkään. Kyvyttömyys käsitellä suurta menetystä yhdessä totaalisen yksinäisyyden kanssa oli rankkaa. Olen aina ollut hyvin urheilullinen, mutta nyt todella pinnistelin jaksaakseni edes työssä. Kaiken alleen murskaava murhe vei järjen. Elämässä on onneksi aina toivoa.

Nyt vuonna 2021 olen opettaja ja yrittäjä. En ole sama ihminen, koska olen todistanut sen, että sairaus ei katso ikää, fyysistä kuntoa tai sosiaaliluokkaa. Toivottavasti olen kokemuksieni ansiosta viisaampi. Ainakin sairaalahuoneissa nähty päivittäinen arki, jota seurasin sängynlaidalta lähes kolmen vuoden ajan, opetti enemmän ihmisyydestä kuin kaikki elämäni vuosikymmenet siihen asti. Muutuin ihmisenä.

Näissä tuoksinnoissa olin siirtynyt Lindströmille vastaamaan markkinoinnista ja viestinnästä. Jos jotain tekisin toisin, niin haluaisin sanoa sille 39-vuotiaalle naiselle, että sure kunnolla ja silloin, kun sen aika on. Mutta pongahdin suoraan hautajaisten jälkeisenä maanantaina sorvin ääreen. Kaikki kommentit poissaoloani koskien eivät olleet kovin hienotunteisia — en ollut toitottanut yksityisasioitani työpaikalla, eikä somea oltu vielä keksitty. Ihmisten pitää muistaa, etteivät he voi tietää, miltä tuntuu kävellä toisen kengissä. Töisä poissa ollut ei välttämättä lintsaa.

10 vuotta Lindströmillä opetti paljon kansainvälisestä, strategisesta johtamisesta ja brandinhallinnasta. Taisin tehdä aiheesta gradunkin. Vähän ontuen olen päässyt tilanteeseen, jossa arvostan elämää yli kaikien. Surun sumussa tulin aloittaneeksi paritkin uudet korkeakouluopinnot. Kolmeen MBA-kirjaimen panostin neljä vuotta, heti miehen kuoltua, työn ohella. Eniten viisautta vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa loi kuitenkin ammatillisen opettajan pedagoginen pätevyys, jonka saavutin vuonna 2015.

Tänään empatia on päivän sana. Sitä tarvitaan itsensä ja muiden johtamisessa.

Voin sanoa olevani itsestäni piittaamaton altruisti. Uhrautumisen epäilijöille totean, että maan päällä ei ole tärkempää tehtävää kuin huolehtiminen muista ihmisistä, etenkin heikommista. Kun oli muutoksen aika, lähdin, ja pääsin opettamaan työelämätaitoja. Olen opettanut suomalaisille ja ulkomaisille opiskelijoille sitä, miten töihin haetaan, ja miten siellä toimitaan. Pääsin myös valmentamaan nuorten ja aikuisten kehitysvammaisten tennistä. Myöhemmin liityin Microsoftille oppilaitostiimiin. Välillä asiakas on tarvinnut minua pidemmän aikaa perinteisessä viestintäroolissani ja olen näistä työrupeamista erittäin kiitollinen, kuten kahden vuoden pestistä SprintIT:llä.

Yrittäjänä olen pääsääntöisesti kirjoittanut lehtijuttuja ja tehnyt mediasuhteita. Kirjoitustyönä blogit kiinnostavat. Tein myös uuden verkkolehden, Aavarahan, nuorten talousasioihin ja työelämään pureutuen. Forbesissa on julkaistu yksi artikkelini, mutta laajinta näkyvyyttä on saanut juttuni laihduttamisesta. Se päätyi Iltalehden lööppiin.

Tänä päivänä omistan yhdessä ekonomisti VP Karvisen kanssa Sisältötoimisto UNACOn, jonka lukuun tässäkin nyt markkinoidaan. Sanahirviö on Universal Academy of Contents on sisältöakatemia, jossa tutkimme, luomme ja tuotamme sisältöjä, kuten verkkosivustoja, tekstejä, podcasteja ja videoita.

Stockmannin, PwC:n, Lindströmin, Microsoftin ja SprintIT:n riveissä ovat koulineet minusta sisältömarkkinoinnin ammatttilaisen. Havaitsen nopeasti, miten asiantuntijatieto kommunikoidaan selkeästi ja mukaansatempaavasti asiakkaalle. Niin, että se tuo kauppaa. Tämän halusin jakaa kanssasi.

Lähdetään yhteiselle matkalle, lupaan, että otan asiakkuutesi sydämen asiana.